Lohjalle uusia vyöarvoja 31.5.2015
3.6.2015
Mestarimme Ji-Pyo Lim (7.dan) ja Rahel Azad (7.dan) ottivat vastaan 31.5. vyökokeen ja myönsivät Vesalle 2.Dan, Naamille 2.Poom ja Timolle 1.Dan sekä Kenille 1.Poom vyöarvot. Lehtiartikkeli kokonaisuudessaan aiheesta: http://www.ykkoslohja.fi/?q=node/40397
Lohjalaiselle vasta 12-vuotiaalle Naam Suomalaiselle on myönnetty harvinainen toisen asteen musta vyö taekwondossa viime viikonloppunaMUDO Lohjan harrastajia osallistui 29.-31.5. Ruotsin Trosassa pidetylle MUDO Akatemian mustien vöiden leirille. Leirin päätteeksi oli mustille vöille vyökoe ja MUDO Lohjan edustajille myönnettiin uusia mustia vöitä. Naam ja 46-vuotias Vesa Suomalainen saivat molemmat toisen asteen mustat vyöt. Vesalla on vyötäröllään aikuisten mustavyö eli 2.Dan ja Naamilla alle 15-vuotiaiden 2.Poom vyö, joka vaihtuu automaattisesti 2. Dan vyöksi Naamin täytettyä 15-vuotta. Naamin osalta suoritus on merkittävä, kun tuon vyöarvon on suorittanut alle 13-vuotiaana aikaisemmin vain yksi suomalainen, Daniel Halonen, Porista. Esimerkiksi Lohjalaisillekin tuttu viimevuoden MM-kilpailuissa pronssia saavuttanut Frans Salmi on saanut oman 2. asteen mustan vyönsä 14-vuotiaana, joka on myös huippusuoritus. Myös Mudo Lohjan 12-vuotias Keni Suomalainen ja 45-vuotias Timo Jansson suorittivat 1. asteen mustat vyöt. - Samalla seuramme mustienvöiden omaavien ohjaajien ja ohjaaja-apulaisten määrä nousi kahdella henkilöllä. Pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta harjoittelua alueemme junnuille. Nuoret ja lahjakkaan harrastajamme ovat hyviä esimerkkejä ikäisilleen ja nuoremmilleen. Vertaisopetus on myös hyvin edistävää nuorella iällä, kun taitava lajin harrastaja kykenee tukemaan oman ikäisiään harjoituksissa. Seuramme aloituskursseilla Naam ja Keni ovat mukana opastamassa myös uusia harrastajia, kertoo MUDO Lohjan pääopettaja Vesa Suomalainen. - Minua eniten jännitti murskausosuus, kun sain tehdä avokämmenellä voimamurskauksen 3 senttiä paksuun liimapuulevypinoon. Se piti saada halki yhdellä kämmensyrjä iskulla. Tovin epäröin ja käytin aikaa varmaan pariminuuttia oikean asennon hakemiseen. Asennon, josta saan mahdollisimman pitkän, nopean ja voimakkaan vauhdin juuri ennen käteni osumista levypinoon. Kun löin, niin suljin silmäni juuri ennen osumista ja tunsin kun koko pino halkesi. Olin yllättynyt kuinka se onnistui. Tunsin kyllä iskun jälkeen kädessäni, että olin kovaan lyönyt ja annoinkin saman tien kylmä hoitoa kädelleni, kertoo Keni pilke silmäkulmassa.. Naam jännitti myös eniten omaa murskausosiotaan. Hänen piti tehdä pitkä murskaussarja, jossa on yhteen menoon murskattava 6 eri kohdetta. Koko sarja alkoi hyppyetupotkulla, jossa kohde on käsi suoraan ylöspäin osoitettuna, sormenpäiden korkeudella. Sen jälkeen toinen potku ja kaksi käsitekniikkaa. - Ne olivat kaikki yllättävän helppoja. Seuraavat kaksi potkua olivat myös kohtuu helppoja, ja puun kappaleet lensivät pitkin seiniä potkujeni voimasta. Lopussa oli voimamurskausosa, jossa kyynärpäällä piti murskata kolmen sentin liimapuulevy. Kyllä sekin meni kun antoi samalla tunteella palaa, mitä edellisissäkin käytti. Olin todella yllättynyt, miten murskaus osuus meni ja jääpusseilla sain nyrkkiäni vyökokeen jälkeen jäähdytellä. Vielä 4 päivän päästäkin ovat rystyseni tummana. Hah näkisittepä iskän kyynärpään, sanoo Naam lopuksi hymyillen. MUDO Lohjan harrastajien vyökokeen ottivat vastaan kaksi lajin Mestaria Ji-Pyo Lim and Rahel Azad joilla on molemmilla 7.Dan musta vyö sekä Lars Wiberg jolla on 3.Dan musta vyö. Samassa vyökokeessa oli 38 henkilöä yrittämässä mustaa vyötä tai olemassa olevan vyön korottamista, ja siinä suurin osa onnistuikin. Muutama sai kotiläksyksi lisää harjoittelua vielä ennen uuden vyön saamista, kertoo Mestari Lim. Mestari Lim kävi myös Lohjalla torstaina 4.6. ja piti MUDO Lohjan harrastajille vyökokeet. 13 lajin harrastajaa saikin uuden vyöarvon. Mestari Lim kehui jokaisen suorituksia antaen samalla myös neuvoja siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota jatkossa. - Taekwondo on lajina hyvin monipuolinen. Siinä kehittyy henkisesti ja fyysisesti. Kaikki lähtee siitä että yritämme ja teemme parhaamme. Harjoittelu kehittää motoriikkaa, ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiota sekä antaa iloisen mielen. Samalla sisäinen voima, keskittymiskyky sekä itsekuri kasvavat. Vyökokeet ovat välietappeja ja jokainen uusi vyöarvo on osoitus siitä että on saavuttanut oppimisessa uuden tason. Se myös tarkoittaa sitä, että ei saa unohtaa aikaisemmilla tasoilla opittuja asioita, kertoi Mestari Lim osallistujille ennen uusien vyöarvojen myöntämistä. Hän myös antoi viimeisenä ohjeena kaikille. - On tärkeää ette harjoittelemme oikein, katsokaa mallia Naam potkuista. Pyrkikää kaikki samaan, ja älkää tyytykö edes siihen, vaan yrittäkää tehdä vieläkin paremmin. Niin teistä kaikista tulee joskus Taekwondon mestareita. Itsekin olen harrastanut lajia nyt 40-vuota ja vielä minullakin on opittavaa, kertoi Mestari Lim hymyileville harrastajille. Viikonlopuksi MUDO Lohjan Mestari ja Suomen maajoukkueen päävalmentaja Mestari Lim suuntasi Turkuun jakamaa oppejaan, jossa Suomen maajoukkue valmistautuu 26.-28.6. Serbiassa pidettäviin Euroopan Mestaruuskilpailuihin.
|