UUDET HARRASTAJAT

12.9.2020

Mukaan voi tulla koska tahansa ympäri vuoden. Ensin on mahdollisuus kokeilla harjoituksia ja sen jälkeen vahvistaa omaan harjoitteluun oikeuttava jäsenyys maksamalla jäsenmaksu.

HALUAN MUKAAN

Mukaan voit tulla koska tahansa ympäri vuoden.

Voit olla  lajia ensimmäistä kertaa kokeileva tai jo aikaisemmin harrastanut, joka haluaa palata lajin pariin. Kokeile elokuun aikana harjoituksissa ja päätä sen aikana. Harjoituksia joustavasti 1-3 kertaa viikossa. Alkeiskurssin hinnat elokuusta marraskuulle + joulukuun treenit, ovat 70 eur alle 12v lapset ja vanhemmilla 90 eur. Perhealennus kun useampia samasta perheestä.

 

Ei ole olemassa huonoa ikää aloittaa taekwondo, laji sopii aivan kaikille.

Pienet lapset opettelevat yleisliikunnallisia taitoja, ja seniorien kanssa mennään rauhalliseen, mutta silti kehittävään tahtiin.

Nuorille ja innokkaille löytyy seurastamme vauhdikasta treeniä ja ottelukilpailun opettelua menestyneiden kilpaurheilijoidenkin kanssa. 

Seurassamme harrastaakin lukuisia perheitä, joissa niin monen ikäiset lapset kuin vanhemmatkin harrastavat innostuneesti kukin omin tavoitteidensa mukaan.

Älä siis emmi, vaan aloita taekwondo nyt!

MUDO toivottaa uudet harrastajat tervetulleiksi ympäri vuoden. Aloittamiseen ei vaadita kovaa kuntoa, notkeutta tai nopeutta. Edellytämme vain toisten harrastajien kunnioittamista ja hyvää käytöstä harjoituksissa. Lajitaidot ja fysiikka kehittyvät harjoittelemalla.

Uutena voit tulla tutustumaan harjoituksiimme ja vasta sen jälkeen päättää haluaako osallistua jatkossakin harjoituksiin. Päälle riittää liikunnallinen asu ja olemme paljain jaloin salissa.

Varaa paikkasi aloituskurssille sekä harjoituskaudelle lomakkeella.